Tietoa meistä

Helsingin Paperinkeräyspalvelu Oy on vuosikymmenten ajan tehnyt työtä siistimmän ympäristön puolesta.

Nopea palvelu

Palvelemme kotitalouksia, taloyhtiöitä ja yrityksiä.

Asiakastyytyväisyys

Räätälöimme keräyspalvelut asiakkaan tarpeen mukaan.

Ympäristö

Haluamme pitää ympäristön siistinä ja vähentää kuormitusta.

Jätehuollon asiantuntija

Helsingin Paperinkeräyspalvelu on siltamäkeläinen perheyritys, jonka toimintaa jatkaa jo seuraava sukupolvi. 

Kaikki alkoi paperinkeräyksestä

Yritys aloitti toimintansa 1980-luvulla t:mi Markku Linikko nimellä, kun Markku hankki kuorma-auton ja alkoi ajamaan keräyspaperia ja tekemään yhteistyötä vantaalaisen yleisurheiluseura KU-58:n kanssa.

Pikkuhiljaa toiminta kasvoi ja kehittyi niin, ettei Markku ehtinyt enää tehdä kaikkia toimeksiantoja. Niinpä vuonna 1993 yritys palkkasi ensimmäisen työntekijän ja muutti muotonsa nykyiseksi Helsingin Paperinkeräyspalvelu Oy:ksi.

Yrityksemme toiminta jatkui keskeytyksettä läpi lamavuosien. Ensimmäinen työntekijä viihtyi työssään toistakymmentä vuotta ja muutkin työntekijämme ovat olleet poikkeuksellisen pitkäaikaisia. Tällä hetkellä työllistämme yhteensä 5-6 henkilöä.

Toiminta jatkuu ja kehittyy

Nyt yrityksessämme on meneillään sukupolvenvaihdos, kun vetovastuun toiminnasta on ottanut jo vuosia yrityksessä työskennellyt Markun poika, logistiikka-alalla pitkään työskennellyt ja opiskellut Marko Linikko.

Vuosien saatossa Helsingin Paperinkeräyspalvelusta on kasvanut jätealan asiantuntija, joka palvelee täsmällisesti ja nopeasti niin yksityisiä asiakkaita, taloyhtiöitä kuin yrityksiäkin. Tutustu palveluihimme tai ota meihin yhteyttä ja kysy lisää. 

Ota yhteyttä